Yllätysväite: One Direction vakoilee fanejaan verkossa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tämän hetken suosituin teiniyhtye One Direction julkisti äskettäin kevään 2013 Euroopan kiertueensa. Huhti- ja toukokuun aikana yhtyeen voi nähdä muun muassa Ranskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Saksassa.

Nyt poikabändin komistusten Harry Stylesin ja Niall Horanin kerrotaan olevan niin kiinnostuneita faniensa edesottamuksista, että he ovat alkaneet vakoilla heitä verkossa. Pojat ovat luoneet Twitter-palveluun valetilejä, joiden kautta he voivat tarkkailla, mitä fanit heistä kirjoittelevat.

Styles ja Horan myös kyselevät huhujen mukaan faneiltaan kysymyksiä itsestään. Faneilla ei tietenkään ole aavistustakaan, että he juttelevat supersuosittujen poptähtien kanssa. Nuorukaiset vaihtavat salanimiään parin viikon välein välttääkseen jäämästä kiinni.

– Harry ja Niall haluavat henkilökohtaista kontaktia fanien kanssa, mutta heidän kanssaan on vaikea jutella kahden kesken ilman, että tulee samalla nettikiusatuksi. Viime kuukausien aikana he ovat alkaneet esiintyä verkossa salanimillä ystävystyäkseen faniensa kanssa, kertoo lähde Daily Star -lehdelle.

Kyseinen ajanviete on tullut pojille tutuksi erityisesti, kun he viettävät aikaansa odottaen esimerkiksi lentokentillä tai hotelleilla. Verkossa poptähdet saavat helposti selville heistä kirjoitetut uusimmat huhut, ja myös sen, mitkä heidän kappaleistaan ovat fanien suosikkeja.

One Direction on Niall Horan, Zayn Malik, Liam Payne, Harry Styles ja Louis Tomlinson. Vuonna 2010 pojista tuli One Direction Brittien X Factorissa, jossa Simon Cowell yhdisti soolona kisailevat pojat. X-Factorin jälkeen One Direction on ylittänyt uskomattoman 12 miljoonan myynnin rajapyykin, joka tarkoittaa maailmanlaajuisesti kahdeksan miljoonaa myytyä singleä, kolme miljoonaa myytyä albumia ja miljoona myytyä DVD:tä. Debyyttialbumi Up All Night meni 17 maassa listojen kärkeen ja One Directionista tuli Yhdysvalloissa ensimmäinen brittibändi, joka nousi debyyttialbumillaan suoraan listaykköseksi.