Koomikko neuvoo Movember-osallistujia videolla: ”Ne tuuhenevat vielä!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyystempaus, jossa miehet kasvattavat viikset ja samalla nostavat tietoisuutta esimerkiksi eturauhassyövästä. Tarkoituksena on, että jokainen Movemberiin osallistuva mies on nyt ajanut partansa ja antaa jatkossa viiksiensä kasvaa koko kuukauden ajan.

Kuva: YouTube

Partaa tulee tempauksen ajaa siten, että viikset eivät saa liittyä pulisonkeihin eivätkä ne saa yhtyä leuassa. Puisto-osasto -televisiosarjassa Ron Swansonia esittävä koomikko Nick Offerman tarjoaa tuoreella Youtube-videolla neuvoja Movemberiin osallistuville. Hän opettaa, että viiksien kasvattamisessa ei tule antaa periksi, vaikka niiden vuoksi joutuisikin kuuntelemaan negatiivisia kommentteja. Viikset nimittäin tulevat vielä tuuhenemaan.

– Tähän mennessä olet kuullut loukkaukset; ”Likainen hipsteri”, ”Huvipuistolaitteen käyttäjä” ja ”Ruma Geraldo”. Kaikki te, joilla on puolitien viikset: Me olemme kaikki olleet siellä. Mutta olen täällä kertomassa: Ne tuuhenevat vielä, Nick Offerman julistaa videolla.

Offerman pyytää myös Movemberiin osallistuvien perheenjäseniä kannustamaan viiksien kasvattajia. Hän toteaa, ettei viiksien kasvattaminen ole aina helppoa, sillä mikään ”uskomattoman upea” ei ole. Videolla nähdään Nick Offermanin lisäksi myös The Office -sarjan näyttelijöitä.

Uusimmat