Quentin Tarantino lopettaa uransa 10. elokuvaansa – tässä syy

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maineikas Quentin Tarantino lukeutuu maailman arvostetuimpien elokuvaohjaajien joukkoon. Vuonna 2009 hän paistatteli parrasvaloissa Kunniattomat paskiaiset -elokuvansa merkeissä. Nyt mies on avautunut suunnitelmistaan uransa jatkosta.

Lukuisten faniensa harmiksi 49-vuotias amerikkalaisohjaaja on kertonut lopettavansa ohjaamisen kymmenennen elokuvansa jälkeen. Tarantino valmistautuu parhaillaan julkaisemaan kahdeksannen elokuvansa. Elokuva kantaa nimeä Django Unchained, ja sitä tähdittävät muun muassa Jamie Foxx, Leonardo DiCaprio ja Samuel L. Jackson.

Jos miehen lupaus pitää, on hänellä siis enää kaksi elokuvaa ohjattavanaan ennen eläköitymistään Hollywood-ohjaajan uraltaan. Playboy-lehdelle lopettamisaikeistaan avautunut Tarantino kertoo, ettei halua päätyä ”vanhaksi filmintekijäksi”. Mies on itse vakuuttunut, että ohjaajat eivät parane vanhetessaan.

– Yleensä heidän huonoimmat elokuvansa ovat ne loppupään neljä viimeistä elokuvaa, Quentin Tarantino selittää teoriaansa Playboy-lehdelle.

Erittäin arvostettu ohjaaja Quentin Tarantino on urallaan ohjannut lukuisia hittielokuvia. Miehen menestyselokuviin lukeutuvat muun muassa Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta, Reservoir Dogs ja Kill Bill -elokuvat. Tarantino on palkittu urallaan parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnolla vuonna 1995 elokuvasta Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta.