Mileyn veli paljasti uskomattomat tatuointinsa – valokuva tekee hyvää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hannah Montana -sarjasta alunperin tunnetuksi tullut Miley Cyrus ei ole perheensä ainoa julkkis. Isä Billy Ray Cyrus on ollut supertähti jo vuosikymmeniä ja veli Trace Cyrus on hänkin ollut mukana useissa rockyhtyeissä. Trace tekee parhaillaan siis omaa uraansa.

Nyt Trace Cyrus poseeraa eläinten oikeuksia ajavan PETA-järjestön tuoreessa mainoskuvassa, jossa hän vastustaa turkistarhausta. Huomattavasti keskimääräistä enemmän tatuoitu nuori mies on riisunut kampanjakuvaan paitansa ja esittelee värikästä ihoaan. Kuvatekstissä hän toteaa olevansa mieluummin omassa ihossaan ja antaa eläinten pitää omansa.

Kuva: PETA

Trace Cyrus oli aiemmin mukana Suomessakin konsertoineessa Metro Station -yhtyeessä, jonka jäsenten riitoja käsiteltiin yhtyeen hajoamisen jälkeen myös oikeudessa. Trace riitaantui bändin muiden jäsenten kanssa, ja he vaativat nuorukaiselle potkuja bändin yhtiön johtajan paikalta oikeudessa.