Megan Fox seksikkäänä xenahenkisenä soturina

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Julkisuudesta taukoa jo jonkin aikaa pitänyt näyttelijätär Megan Fox kertoi taannoin haastattelussa millaista on olla kymmenvuotiaan Kassius-pojan äitipuolena. Hän valitteli samalla sitä, että monet fanitkaan eivät tiedä hänen olleen äitipuolena jo kahdeksan vuoden ajan.

26-vuotias kaunotar nähdään pian televisioruudussa, sillä hän vierailee aviomiehensä uudessa The Wedding Band -komediasarjassa. Kiinnostavan vierailusta tekee se, että Megan Fox nähdään sarjassa keikistelemässä Xena-henkisessä, tähden muotoja hyväilevässä nahkaisessa soturiprinsessan asussa. Näyttelijättären roolihahmo on nimittäin mukana fantasiateemaisissa häissä, joissa vieraat puhuvat haltijakieltä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Megan on ollut jo pidemmän aikaa naimisissa näyttelijäkomistus Brian Austin Greenin kanssa. Seksisymboli on aiheuttanut mediassa kohua muun muassa saatuaan potkut Transformers 3 -elokuvasta, kun Fox haukkui elokuvasarjan ohjaaja Michael Bayta ja vertasi tätä Hitleriin. Megan Fox nähtiin viimeksi valkokankaalla pienessä roolissa Borat-tähti Sacha Baron Cohenin Diktaattori-komediassa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.