Onko tässä tosiaan Jared Leto? Hämmentävät kuvat transuasussa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä-laulaja Jared Leto on monille tuttu elokuviensa lisäksi myös 30 Seconds To Mars -yhtyeestä, joka käväisi pari vuotta sitten konsertoimassa myös Suomessa. Tähti on pitänyt yli kolmen vuoden tauon näyttelemisestä, mutta hän on palaamassa valkokankaille.

Jared Leto on mukana tulevassa, tositapahtumiin perustuvassa The Dallas Buyer’s Club -elokuvassa. Näyttelijäkomistus esittää elokuvassa HIV-positiivista ristiinpukeutujaa, joka auttaa elokuvan toisen pääosanesittäjän, Matthew McConaugheyn, hahmoa salakuljettamaan huumeita Meksikosta. Hädin tuskin tunnistettava Jared Leto on nyt onnistuttu tallentamaan roolissaan elokuvan kuvauspaikalla.

Jared Leto toimii näyttelijänä, ohjaajana, tuottajana ja muusikkona. Hänet on nähty muun muassa elokuvissa American Psycho, Highway, Lord of War, Lonely Heart, Chapter 27 ja Mr. Nobody. Mies perusti vuonna 1998 30 Seconds To Mars -yhtyeen Shannon-veljensä kanssa. Rock-bändin tunnetuimpia kappaleita ovat The Kill, Kings and Queens ja From Yesterday.