Mallikaunotar riisui yläosansa – peppu vangitsee katseet

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood-komistus Leonardo DiCaprion entisenä tyttöystävänä tunnettu mallimaailman kaunotar Bar Refaeli on saavuttanut omalla alallaan huippumallin maineen. Israelilainen neitokainen on viime aikoina pitänyt romanttisessa elämässään matalaa profiilia.

Nyt Bar on julkaissut Twitter-blogissaan sensuellin mustavalko-otoksen, jossa hän kahlaa polviaan myöten veteen. Malli on riisunut myös bikiniensä yläosan. Kuvan keskiössä on kuitenkin rintamuksen sijaan hänen muodokas takamuksensa.

Kuva: Twitter

27-vuotias Bar Refaeli valittiin Maxim-miestenlehden vuoden 2012 seksikkäimmäksi naiseksi. Hän päihitti sijoituksellaan esimerkiksi Olivia Munnin, Mila Kunisin, Katy Perryn ja Olivia Wilden. Viime vuonna Bar Refaeli esiintyi muun muuassa Saksan huippumalli haussa -televisio-ohjelmassa vierailevana tuomarina.