Supersuosittu animaatiosarja valkokankaalle – elokuva tekeillä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessakin nähtävä animaatiosarja Family Guy tunnetaan erityisesti roisista huumoristaan, joka on toistuvasti suututtanut eri tahoja Yhdysvalloissa. Siitäkin huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – sarja nauttii maailmanlaajuisesta suosiosta.

Sarjan luoja Seth MacFarlane yllätti hiljattain paljastamalla, että hänet on valittu juontamaan ensi vuoden Oscar-gaala. Family Guy tullaan näkemään tulevaisuudessa myös valkokankaalla. Entertainment Weekly -lehden mukaan Seth MacFarlane paljasti vierailullaan Kalifornian yliopistolla, että Family Guy -elokuva on vain ajan kysymys.

Mies kertoi kehitelleensä sille tarinan, josta hänen mukaansa tulee monipuolisempi kuin esimerkiksi The Simpsons -elokuvan vastaavasta. MacFarlanen mukaan elokuvan ongelmana oli se, ettei sen juoni eronnut tarpeeksi televisiojaksojen vastaavista.

– Se on animaation haaste. Voit oikeastaan tehdä minkä tahansa tarinan, joten mikä on syy pitkän elokuvan tekemiselle? Me olemme viimein löytäneet kysymykseen vastauksen. Se on jotain, mitä olisi mahdotonta tehdä televisiossa, Seth MacFarlane kertoi Kalifornian yliopiston oppilaille.

Seth MacFarlane ei kuitenkaan suostunut paljastamaan elokuvan sisällöstä sen enempää. Family Guy -sarja puskee toistuvasti rajoja sen suhteen, mitä televisiossa voi esittää, joten elokuva pyrkinee viemään ainakin törkyilyä vielä pidemmälle. Seth MacFarlane tunnetaan Family Guyn ohella myös American Dad ja The Cleveland Show -sarjoista, sekä viime kesänä ensi-iltansa saaneesta Ted -elokuvasta.