Kuuluisa viihdetaiteilija Liberace tähditti 1950 – 70 -luvuilla omia televisio-ohjelmiaan. Suosionsa huipulla homoseksuaali esiintyjä oli eräs maailman parhaiten tienaavista viihdyttäjistä.
Liberacen elämästä kuvataan parhaillaan Behind the Candelabra -elokuvaa, jonka nimiosassa nähdään konkaritähti Michael Douglas. Viihdyttäjän poikarakastajaa Scott Thorsonia näyttelee Matt Damon, joka onkin nyt avautunut uusimmassa haastattelussa miesten yhteisistä lemmenkohtauksista.
– Michael on upea suutelija. Meillä on molemmilla homoystäviä, ja koko juttu oli maailman luonnollisinta tehdä. Yhdessä kohtauksessa nousin uima-altaasta ja suutelin häntä. Suunnittelimme sen kuin jalkapallostrategian, kertoi Matt Damon Playboy-lehdelle.
Behind the Candelabra -elokuva on herättänyt kohua maailmalla homoseksuaalisten rakkauskohtauksiensa takia. Elokuvassa näyttelevät Douglasin ja Damonin ohella muun muassa Rob Lowe ja Dan Aykroyd. Elokuva saa ensi-iltansa ensi vuoden puolella.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Matt Damon, Michael Douglas tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.