Kristen Stewart puolialastomana bileisiin – hyvän maun rajat ylittyivät?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kristen Stewart lienee noussut tänä vuonna yhdeksi maailman googlatuimmaksi naiseksi pettämiskohunsa myötä. Hän jäi kesällä kiinni poikaystävänsä Robert Pattinsonin pettämisestä, minkä ansiosta pari erosi. Sittemmin he kuitenkin löysivät jälleen toisensa.

Nyt vampyyrineito on liittynyt uusimman Hollywood-tyylin kannattajaksi, jossa läpinäkyvän kankaan alta saattaa välillä paljastua tähtien mummopöksyjä ja rintaliivimäisiä toppeja. 22-vuotias Kristen esitteli kroppaansa On the Road -elokuvan näytöksessä paljastavassa asussa, joka oli hyvän maun rajamailla.

Pettämisskandaali sai alkunsa paparazzikuvista, joissa Kristen nähtiin suutelemassa Lumikki ja metsästäjä -elokuvan ohjaajan Rupert Sandersin kanssa. Stewart myönsi pettäneensä Pattinsonia Sandersin kanssa pian kuvien leviämisen jälkeen. Äskettäin mediassa kerrottiin, että kyseiselle Lumikki-elokuvalle tehdään myös jatko-osa, mutta Sandersin paikalle palkataan uusi ohjaaja.