One Direction myynyt Suomessa kahden kultalevyn verran

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supersuositun One Direction -yhtyeen menestystarina jatkuu, sillä yhtye on nyt myynyt Suomessa tuplasti kultaa. Vuoden sisällä sekä debyyttialbumi Up All Night ja marraskuussa julkaistu kakkosalbumi Take Me Home ovat ylittäneet kultaan oikeuttavan rajan.

15 miljoonan kappaleen levymyynnin rajan ylittänyt One Direction on tämän hetken suosituin poikabändi ja maailmanlaajuinen ilmiö. Brittien X Factor -ohjelmasta nopeasti suureen suosioon noussut yhtye on julkaissut kaksi albumia ja rikkonut matkan varrella lukuisia ennätyksiä.

One Direction on ensimmäinen brittibändi, joka on noussut noussut Yhdysvalloissa kahdella ensimmäisellä albumillaan suoraan listaykköseksi. Kakkosalbumi Take Me Home ylitti viikossa miljoonan myynnin rajan ja se nousi ykköseksi 37 maassa. Briteissä One Direction vei yhtä aikaa ykkössijan myös singlelistalla, kun Little Things –single nousi suoraan kärkeen.

Keväällä 2013 One Direction käynnistää maailmankiertueensa. Ensi vuoden aikana valmistuu Morgan Spurlockin ohjaama One Direction 3D-konserttielokuva.

Uusimmat