Matt Damon: ”En halunnut kiistää homojuoruja”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-tähti Matt Damon on niittänyt viime vuosina mainetta esimerkiksi huippusuosituilla Bourne-elokuvilla. Näyttelijä nähdään seuraavaksi valkokankailla viihdetaiteilija Liberacen elämästä kertovassa elokuvassa.

Matt Damon esittää Liberace-elokuvassa Michael Douglasin näyttelemän nimikkohenkilön homoseksuaalia poikaystävää, ja elokuvan rakkauskohtaukset ovatkin herättäneet etukäteen kohua mediassa. Nyt tähti on kommentoinut Playboy-lehdelle takavuosien huhuja, joiden mukaan näyttelijä itse olisi homoseksuaali. Matt Damon kertoi, ettei kiistänyt juoruja, sillä ei halunnut loukata homoystäviään.

– En ikinä kiistänyt niitä huhuja. En halunnut loukata ystäviäni, jotka olivat homoja. Juorut kuulostivat siltä, kuin homous olisi joku v*tun sairaus, Matt kommentoi lehdelle.

Matthew Paige ”Matt” Damon on seurustellut muun muuassa Good Will Hunting -elokuvan vastanäyttelijänsä Minnie Driverin kanssa. Hänellä oli myös taannoin kahden vuoden pituinen suhde näyttelijätär Winona Ryderin kanssa. Damon tapasi nykyisen vaimonsa Miamissa, missä argentiinalaiskaunotar työskenteli baarimikkona. He avioituivat vuonna 2005 New Yorkissa ja asuvat lastensa kanssa Manhanttanilla.