90-luvun seksisymboli Brandy on nyt 33-vuotias bikinikissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvun loppupuolella suurta menestystä niittänyt r&b-tähti Brandy vietti vuosia poissa julkisuudesta, kunnes osallistui vuonna 2010 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman Yhdysvaltojen versioon. Sittemmin hän vahvisti, että hittiduo Brandy & Monica on tekemässä paluun.

Paluuta odotellessa Brandy on nyt kuvattu pitkästä aikaa bikineissä, kun neitokainen on parhaillaan viettämässä joululomaa Havaijilla. Popkaunotar oli syystäkin hyvällä päällä, sillä hän kihlautui juuri tällä viikolla musiikkipomo Ryan Pressin kanssa.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman aikoihin Brandy kertoi Life & Style -lehdelle eläneensä kuuden vuoden ajan ilman seksiä. Lehdessä artisti kertoi siihen myös syyn.

– En ole ollut miehen kanssa vakavasti tai intiimisti kuuteen vuoteen. Rehellisesti sanottuna olen pyrkinyt pidättäytymään seksistä kun en ole ihmissuhteessa. Tämä on ollut pitkä aika. Puhumme useista vuosista. Kävin itse asiassa sokkotreffeillä muutama kuukausi sitten. Se oli mielenkiintoista, mutta siitä ei tullut mitään vakavaa, Brandy muisteli selibaattiaikojaan.

33-vuotias laulaja Brandy, eli Brandy Norwood, tuli Suomessa tunnetuksi vuonna 1998 Monican kanssa esittämällään duohitillä The Boy Is Mine. Hänen albumeitaan on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 18 miljoonaa kappaletta. Lisäksi Brandy on nähty näyttelemässä elokuvissa kuten Arachnophobia, Tiedän yhä mitä teit viime kesänä ja Osmosis Jones sekä useissa televisiosarjoissa.