Pojalla erikoinen syömishäiriö: Syö kiviä, paperia ja verhoja

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmalla tulee aika ajoin ilmi tapauksia, joissa ihmisten kerrotaan kärsivän erikoisista syömishäiriöistä. Esimerkiksi taannoin eräs nainen paljasti syöneensä elämänsä aikana yli 4.000 pesusientä chilikastikkeella höystettynä. Nyt erään pojan erikoinen ruokavalio on noussut otsikoihin.

Viisivuotiaan Zach Tahir -nimisen pojan nimittäin kerrotaan kärsivän harvinaisesta syömishäiriöstä, joka saa lapsen himoitsemaan ruokaa ulkonäön, eikä maun perusteella. Poika saattaa pistää poskeensa esimerkiksi kiviä, paperia ja verhoja, koska ne näyttävät Tahirin mielestä herkullisilta.

Pojan Rachel-äidin mukaan hän ei voi koskaan jättää perheen kodissa esimerkiksi hyvin tärkeitä asiakirjoja näkyville paikoille, jotta hänen lapsensa ei söisi niitä. Perheenäidin mukaan hänen poikansa on syönyt lukuisia tärkeitä laskuja ja asiakirjoja tyydyttääkseen nälkäänsä.

– Olen menettänyt paljon tärkeitä papereita poikani suuhun, Rachel-äiti kertoi Manchester Evening News -lehdelle.

Perheenäiti on säästänyt jo vuoden ajan rahaa tehdäkseen Zach-pojalleen turvallisen lastenhuoneen. Naisen mukaan hänen lapsensa on autistinen, eikä poika puhu mitään. Uudessa lastenhuoneessa ei ole muun muassa verhoja, jotta poika ei söisi niitä. Huoneessa on myös käsintehty matto, jossa ei ole saumoja. Äiti uskoo, että uudesta lastenhuoneesta ei löydy lapselle purtavaa.