Maahan ilmestyi selittämätön valtava kuoppa – uhkaa jo kaupunkia

Uutiset
Toimittaja:

Ympäri maailmaa on raportoitu oudoista maahan ilmestyvistä kuopista, jollaisia on ilmestynyt yllättäen jopa keskelle kaupunkia ja jotka ovat imaisseet sisäänsä jopa kokonaisia taloja. Nyt tällainen aukko on ilmestynyt Yhdysvaltojen Texasin osavaltioon ja aiheuttaa nyt huolta paikallisissa asukkaissa.

Texasissa sijaitsevan Winkin kaupungin laitamille ilmestyi ensimmäinen aukko jo aiemmin, mutta nyt ilmestynyt toinen samanlainen aukko ”Wink Sink 2” kasvaa uhkaavasti jopa kolmen metrin päivävauhtia.

Kuukaudessa jo yli 200-metriseksi venähtänyt aukko sijaitsee vain viiden kilometrin päässä kaupungista. Nyt kaupunkilaiset pelkäävät sekä tämän aukon kasvua että kolmannen aukon mahdollista ilmestymistä kaupungin asutulle alueelle.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.