Suosikkinäyttelijä astui kaapista – paljasti homoutensa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Amerikkalainen näyttelijäkomistus Matt Dallas tunnetaan parhaiten ABC-televisiokanavan Kyle XY -sarjasta, jossa hän näyttelee ohjelmassa Kyle Tragerin roolia. Tähti on myös nähty uransa aikana lukuisissa elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat muun muassa Beauty & The Briefcase ja The First Ride of Wyatt Erp.

Nyt 30-vuotias Matt Dallas on yllättänyt faninsa paljastamalla olevansa homoseksuaali. Suosikkinäyttelijä ei ole ennen puhunut julkisuudessa seksuaalisesta suuntautumisestaan. Tähden mukaan hän meni hiljattain kihloihin muusikko Blue Hamiltonin kanssa. Matt Dallas paljasti asian faneilleen Twitter-blogissaan.

– Aloitan uuden vuoden uuden kihlattuni Blue Hamiltonin kanssa. Miten upeaa aloittaa vuosi 2013 tällä tavalla! Matt Dallas kirjoitti Twitter-blogissaan.

Matt Dallas ei ole suinkaan ainut julkkistähti, joka on astunut kaapista ja puhunut avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Esimerkiksi miesartisti Frank Ocean kertoi taannoin elävänsä biseksuaalina, sillä hänen ensimmäinen rakkautensa oli mies. Televisiojuontaja Anderson Cooper puolestaan paljasti homoutensa viime vuonna julkisella lausunnolla.

Arizonassa syntynyt Matt Dallas työskenteli aikoinaan viiden vuoden ajan mallina ennen kuin hänet valittiin Kyle XY -televisiosarjan päätähdeksi. Mies kiinnostui näyttelemisestä jo 12-vuotiaana. Matt Dallas nähtiin vuonna 2005 James Bluntin Goodbye My Lover -kappaleen musiikkivideolla O.C-sarjan kaunottaren Mischa Bartonin kanssa. Hän on esiintynyt myös Katy Perryn musiikkivideolla. Miehen tuorein elokuvarooli nähtiin viime vuonna televisioelokuvassa Naughty or Nice.



Uusimmat