LeAnn Rimesin synkkä paljastus – harkitsi syksyllä itsemurhaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatar LeAnn Rimes on ollut viime viikkojen aikana otsikoissa perhe-elämänsä ongelmien merkeissä. Neitokaisen väitetään esimerkiksi kärsivän syömishäiriöistä ja juovan runsaasti alkoholia. Taannoin paljastui, että hän on tehnyt paparazzien kanssa sopimuksen, jotta nämä levittäisivät hänestä vain hyviä kuvia.

Laulajatar on nyt paljastanut poteneensa viime vuonna synkkiä ajatuksia. Leann Rimes kertoi Entertainment Tonight -kanavan haastattelussa olleensa viime syksynä niin pohjalla, että hän harkitsi jopa itsemurhaa. Tämä oli yksi syy sille, miksi tähti hakeutui viime syksynä kuukauden kestävään hoitoon saadakseen apua ahdistukseen ja stressiin.

Julkkispari LeAnn Rimes ja Eddie Cibrian tapasivat toisensa Lifetime-elokuvan kuvauksissa vuonna 2009. Pariskunta aloitti salasuhteen, joka johti molempien avioeroihin. Grammy-palkittu laulaja oli naimisissa taustatanssijansa Dean Sheremetin kanssa. Tunteita ja tuoksuja -saippuasarjasta tunnetulla Cibrianilla on kaksi lasta edellisestä avioliitostaan Brandi Glanvillen kanssa. Salasuhteen paljastumisen jälkeen LeAnn Rimes ja Brandi Glanville ovat olleet useita kertoja ilmiriidoissa.