Elokuvan seksikohtaus puhuttaa: ”Todella poikkeuksellista”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltalainen näyttelijätär Helen Hunt tuli 1990-luvulla tunnetuksi Hulluna sinuun -televisiosarjasta. Tämän jälkeen hän on onnistunut luomaan mittavan uran valkokankaalla.

Seuraavaksi Hunt tähdittää elokuvaa The Sessions. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa hän näyttelee seksiterapeutti Cheryliä, joka auttaa halvaantunutta runoilija-toimittaja Mark O’Brienia menettämään neitsyytensä. Nyt 49-vuotias Helen on avautunut tekemistään seksikohtauksista.

– Markin vamman takia elokuvan seksi on hyvin tavallista, ei koreografioitua. Kohtauksissa ei ole hienoa valaistusta ja musiikkia, seksi vain tapahtuu. Se oli todella poikkeuksellista, kertoi Helen Hunt Stylist-lehdelle.

Hän ei omien sanojensa mukaan myöskään pelännyt riisuutua alastomaksi elokuvan kuvauksissa. Kaikki pelot sulivat pois roolin tunteellisuuden takia. Helen mielsi roolihahmonsa tukevan halvaantunutta miestä sillä, että oli itse sinut vartalonsa kanssa.

Helen Hunt tunnetaan erityisesti rooleistaan elokuvissa Twister, Elämä on ihanaa, Tohtori T ja naiset, Anna hyvän kiertää ja Mitä nainen haluaa. Hunt on ollut naimisissa näyttelijä Hank Azarian kanssa vuosina 1999 – 2000. Hänellä on yksi lapsi nykyisen miesystävänsä Matthew Carnahanin kanssa.