Julkkikset lukivat vihatwiittejä itsestään

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Ihmiset saattavat olla joskus hyvinkin julmia julkisuuden henkilöitä kohtaan. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa keskustelu poptähdistä ja näyttelijöistä saattaa joskus olla varsin aggressiivista.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Jimmy Kimmel Live -keskusteluohjelmassa nähtiin taannoin osio, jossa tähdet lukivat itsestään kirjoitettuja ilkeitä Twitter-viestejä ääneen. Talk show -isäntä on toteuttanut saman tempauksen useaan otteeseen. Ohessa niistä tuorein.

Kyseisellä videolla nähdään muun muassa Jessica Biel, joka kuulee hampaidensa muistuttavan hevosen purukalustoa. Neito reagoi loukkaukseen hirnahtamalla vinkeästi. Videolla Simon Cowell esittää myös liikuttuvansa, kun häntä kutsutaan kusipääksi.

Uusimmat