Näyttelijäkomistus sairaalloisen laiha – toteutti viimein haaveensa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hollywood-tähti Matthew McConaughey on ollut viime kuukausina esillä mediassa hurjan laihdutuskuurinsa merkeissä. Miesnäyttelijä teki dramaattisen muodonmuutoksen The Dallas Buyer’s Club -elokuvarooliaan varten. Huimalla laihdutuksella on nyt myös yksi hyväkin puoli.

McConaughey kertoi äskettäin haaveilevansa jättisuuren juustohampurilaisen syömisestä ranskalaisten kera. Nyt 43-vuotias Matthew McConaughey voi vihdoin toteuttaa haaveensa, sillä mies on saanut purkitettua uusimman elokuvansa kuvaukset. Näyttelijäkomistus saakin iskeä hampaansa rasvaiseen hampurilaiseen. Hän yrittää parhaillaan kerätä vartaloonsa takaisin kilot, jotka hän onnistui pudottamaan elokuvaa varten.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Elokuvatähti laihtui yli 17 kiloa dieettinsä aikana. Miehen mukaan hän onnistui laihdutuksessa muun muassa ruokavalion muutoksella ja aktiivisella liikunnalla. Matthew McConaugheyn riutunut ulkomuoto on kauhistuttanut hänen fanejaan, sillä hän muuttui sairaalloisen laihaksi kuurinsa takia. Monet toivovatkin hänen lihoavan takaisin tuttuihin mittoihinsa, The Daily Mail -sivusto uutisoi.

Vuonna 1999 näyttelijäkomistus Matthew McConaughey pidätettiin Texasissa metelöinnin takia. Tähden naapurit soittivat paikalle poliisit, koska he näkivät näyttelijän alasti kotonaan hakkaamassa kovaäänisesti bongorumpuja. Sittemmin lukuisissa Hollywood-elokuvissa esiintynyt McConaughey on pysynyt kaidalla tiellä. Näyttelijällä ja hänen Camila-vaimollaan on Levi-poika ja Vida-tytär. Pariskunta sai hiljattain kolmannen lapsensa, Livingston-nimisen poikavauvan.