Uhkea Carissa Rosario poseerasi kännykälle kylpyhuoneessa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Latinokaunotar Carissa Rosario yrittää parhaillaan läpimurtoa julkkistähtien rintamalla. Äskettäin Havaijilla näyttäviin lomakuviin päätynyt ja parhaillaankin lehden kannessa poseeraava kaunotar julkaisee verkossa kuviaan myös itse.

Nyt Carissa on julkaissut Instagram-blogissaan otoksen, jossa hänet nähdään kylpyhuoneessa pelkissä alusvaatteissa. Mallinvartaloinen neitokainen on kuvasta päätellen timmissä kunnossa, mikä taannee hänelle vastaisuudessakin kiinnostavia työtarjouksia.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

28-vuotias Carissa Rosario aloitti ensimmäiset mallintyönsä jo 10-vuotiaana ja on sittemmin tullut tunnetuksi Maxim, GQ, FHM ja Vogue -lehtien mallina. Carissa voitti viisi kauneuskilpailua ja sijoittui toiseksi Miss Latina USA -kilpailussa. Hän on ollut lukuisten kansainvälisten lehtien kansissa ja esiintynyt sen lisäksi mainoksissa. Carissa on myös intohimoinen aivosyövän vastustaja, ja hän toimiikin kyseistä tautia sairastavan nuoren Aly Negron -tytön tukihenkilönä.