Pariskunta vaihtoi pikaruoan kasviksiin – paino putosi 107 kiloa

Lifestyle · Neea Jokinen

Laihduttaminen voi olla hankala projekti, jos ihminen ei saa perheenjäseniltään tai puolisoltaan tukea elämänmuutokseen. Jotkut pariskunnat päättävätkin aloittaa laihduttamisen yhteistuumin tekemällä jääkaappiinsa inventaarion terveellisempään suuntaan.

Nyt erään brittiläisen pariskunnan uutisoidaan tehneen dramaattisen muodonmuutoksen yhteisen laihdutuskuurinsa myötä. Somersetissä asuvat Emma ja Dylan Smith painoivat vielä pari vuotta sitten yhteensä noin 250 kiloa. Vaaka näytti perheenäidin kohdalla noin 140 kiloa. Isä puolestaan painoi 107 kiloa.

Pariskunta söi joka päivä nouto- ja roskaruokaa. He veivät aamulla lapsensa kouluun, ja poikkesivat matkalla McDonald’s-pikaruokalaan hakemaan aamiaiseksi muffinseja. Lounaaksi he söivät aina kyseisen ruokapaikan tarjoamia kanatortilloja. Päivälliseksi Emma ja Dylan Smith pistivät poskeensa kaksi KFC-pikaruokalan kanahampurilaista. Illallispöydässä puolestaan oli erilaisia herkkuja, pirtelöitä ja kuumaa kaakaota.

Molemmat söivät päivittäin noin 3.500 kilokaloria. Neljän lapsen vanhemmat päättivät kuitenkin taannoin aloittaa yhdessä laihdutuskuurin, kun he eivät saaneet liikakilojensa takia huvipuistolaitteen turvavöitä kiinni. Pariskunta unohti roskaruoan, ja alkoi tehdä tavallista kotiruokaa. Lisäksi he täyttivät jääkaappinsa tuoreilla kasviksilla.

Nykyään 28-vuotias Emma Smith on pudottanut painoaan huimat 60 kiloa. Perheenäiti on kuin uusi ihminen. Perheen isännän vatsanseudulle kertyneet kilot ovat myös kadonneet, sillä Dylan Smithin vartalo pieneni 25 senttimetrillä. Pariskunnan mukaan he liittyivät Slimming World -laihdutusyrityksen jäseniksi, mikä sai heidät innostumaan laihduttamisesta.

– McDonald’sin työntekijät tunsivat meidät, ja he osasivat tilauksemme ulkoa. Se oli todella noloa. Nykyään kävelemme kolme tuntia päivässä ja syömme terveellisesti, Emma Smith kertoi The Daily Mail -sivustolle.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat