Uskomaton tuuri: Auto-onnettomuus pelasti pikkupojan hengen

Ohhoh! · Meri Pulkkinen

Auto-onnettomuuksien sattuessa lopputulos on valitettavan usein murheellinen. Nyt esiin on kuitenkin noussut eräs poikkeustapaus. Kahdeksanvuotias Liam Taylor saa nimittäin kiittää häntä autolla tönäissyttä kuljettajaa henkensä pelastamisesta.

The Sun -lehti uutisoi omituisesta tapahtumasarjasta, joka sai alkunsa Liamin jäätyä pyöränsä kanssa auton alle. Brittiläinen koulupoika kärsi kaatumisen seurauksena muistin menetyksestä, joten lääkärit kuvasivat hänen päänsä mahdollisen aivovamman selvittämiseksi. Lääkäreiden yllätykseksi kuvauksissa paljastui massiivinen aivokasvain.

Kasvain oli niin suuri, että se olisi voinut johtaa pojan kuolemaan jopa kahden viikon sisällä. Brittipoika kiidätettiin välittömästi seitsemäntuntiseen hätäleikkaukseen, jonka aikana hänen kallostaan poistettiin palanen kasvaimen pois saamiseksi. Jos kasvainta ei olisi poistettu, Liam olisi voinut saada massiivisen aivohalvauksen, joka olisi hyvinkin voinut olla kuollettava. Nyt pojan odotetaan paranevan täysin.

– Olemme pyytäneet poliisilta hänen yliajaneen kuljettajan osoitetta, jotta voimme lähettää hänelle kortin kiittääksemme häntä poikani hengen pelastamisesta, Liamin äiti Sharmane selittää lehdelle.