Rikollinen haastoi vankilan oikeuteen: ”P**se piti pyyhkiä käsillä”

Ohhoh! · Neea Jokinen

Vankiloiden olot eivät vastaa viiden tähden hotellin antimia. Joidenkin mielestä rikoksista tuomitut vangit saavat kuitenkin kaltereiden takana jopa liian hyvää huolenpitoa. Nyt erään entisen vangin uutisoidaan haastaneen Yhdysvaltojen Michiganissa sijaitsevan vankilan oikeuteen.

Timothy Hamilton tuomittiin vuoden 2012 alussa noin kuukauden ajaksi vankilaan poliisin pahoinpitelystä. Pitkän rikosrekisterin rötöksistään saanut 43-vuotias mies on istunut Michiganin osavaltion vankilassa aiemminkin lukuisia kertoja. Tuorein ”vankilakakku” ei kuitenkaan sujunut miehen mielestä täysin laillisissa merkeissä.

Timothy Haltonin mukaan vanginvartijat nimittäin eivät suostuneet antamaan hänelle wc-paperia, jolla hän olisi voinut pyyhkiä takamuksensa pönttöistunnon jälkeen. Rikollisen mukaan vanginvartijat käskivät häntä pyyhkimään käsillään ”niin kuin apinatkin”. Entisen vangin mukaan hän joutui repimään kalsareitaan, sukkiaan ja t-paitojaan, jotta hän sai pehmeää materiaalia takapuolensa siistimiseen.

– Revimme vaatteitamme, jotta saimme peppumme puhtaaksi. Emme saaneet paperia moneen päivään, Timothy Hamilton kertoi MLive-sivuston mukaan.

Mies haastoikin vankilan oikeuteen, kun hän pääsi takaisin vapauteen. Syytteiden mukaan Timothy Halton joutui vanginvartijoiden henkisen väkivallan uhriksi. Hän havitteleekin vankilalta yli 400.000 dollarin, eli noin 307.000 euron, korvauksia traumaattisesta kokemuksesta. Vankilan edustajan Pali Matyasin mukaan heidän wc-paperivarastonsa eivät ole koskaan loppuneet.

Uusimmat