YouTube-palvelusta löytyy upeita videoita, joissa ihmiset esittelevät taitojaan esimerkiksi näyttävien hyppyjen ja temppujen merkeissä. Uhkarohkeat temppuilijat saattavat kärsiä ruhjeista, jos vaaralliset hypyt menevät pieleen.

Tällä kertaa verkossa nähdään mokavideon sijaan uskomaton video, jossa nähdään ihmisten onnistuneita, huikeita temppusuorituksia. Nettivideolla nähdään muun muassa, kuinka ihmiset tekevät voltteja erikoisissa ja yllättävissä paikoissa.
Videokoosteessa eräs mies muun muassa hyppää kesken skeittaamisen auton päälle, juoksee menopelin katolla ja jatkaa sen jälkeen rullalautailuaan. Nettivideolla nähdään myös suomalaisen jalkapalloilijan Joonas Jokisen huikea rangaistuspotku, joka nousi koko maailman tietoisuuteen vuonna 2011. Videon taustamusiikkina kuullaan Hadoukenin Levitate-kappale.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.