Prince vuoti itse uuden kappaleensa nettiin?

Digi Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Prince tunnetaan musiikillisena huippulahjakkuutena, joka on myynyt kansainvälisesti yli 150 miljoonaa levyä. Poppari on tehnyt myös neljä omaan tuotantoonsa perustuvaa musiikkielokuvaa.

Omintakeisesta tyylistään tunnettu Prince on jakanyt mielipiteitä diivailevalla käytöksellään. Hänen mielestään esimerkiksi YouTube-sivusto julkaisee artistien musiikkia laittomasti. Toisaalta 54-vuotias musiikkilegenda jakoi itse ilmaiseksi Planet Earth -albumiaan Mail on Sunday -lehden välissä vuonna 2007.

Nyt uusi Prince-kappale on vuotanut julkisuuteen ennenaikaisesti Twitter-palvelun välityksellä. Screwdriver-single julkaistiin kuultavaksi 3rd Eye Girl -nimisen henkilön profiilista. Tämän lisäksi verkossa oli kuultavana muitakin popparin uusia musiikkinäytteitä.

Artistin epäillään olevan itse tuoreiden musiikkipätkien jakamisen taustalla. Screwdriver-kappale päätyi myöhemmin The Sun -lehden mukaan YouTube-palveluun, kun Princen kerrotaan julkaisseen sivustolla kappaleen kokonaisen version.

Prince tunnetaan mustan rytmimusiikin merkittävänä kehittäjänä, joka loi oman Minneapolis-soundinsa. Vuosina 1993 ja 2000 välillä Prince tunnettiin symbolilla, jolle ei ole ääntämisasua. Epävirallisesti hänet tunnettiin tuolloin nimillä The Artist Formerly Known As Prince ja The Artist. Princen kuuluisimpia kappaleita ovat muun muassa Purple Rain, Little Red Corvette ja When Doves Cry. 1980-luvulla Michael Jackson pyysi Princeä laulamaan Bad-kappaleelle, mutta popdiiva kieltäytyi yhteistyöstä hänen kanssaan.