Kolmikko syyttömänä vankilassa vuodesta 1995 – tältä näytti vapauttaminen

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Vankilassa viruvat henkilöt saattavat koko tuomionsa ajan väittää olevansa syyttömiä tekoihin, joista heidät alunperin passitettiin kaltereiden taakse. Viime aikoina maailmalla on tullut julki muutama tapaus, jossa syyttömät vangit on vapautettu vankilasta uusien todistusaineistojen ansiosta.

Nyt Yhdysvalloissa kohistaan eräiden kolmen vankilassa syyttöminä viruneiden miesten vapautuksesta. Senegalilainen taksikuski Baithe Diop ammuttiin kuoliaaksi vuonna 1995 Bronxin pahamaineisella alueella. Kaksi vuotta myöhemmin Michael Cosme, Devon Ayers, Carlos Perez, Eric Glisson ja Cathy Watkins -nimiset henkilöt tuomittiin vankilaan taksikuskin murhaamisesta.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Viime kesänä murhatapauksen tutkimuksissa löydettiin uusia todisteita tapahtumien kulusta. Rikostutkijat saivat nimittäin tietää, että erääseen jengiin kuuluneet henkilöt murhasivat taksikuskin. Uusien todistusaineistojen myötä syyttöminä vankilaan tuomitut miehet vapautettiin.

Verkossa leviää parhaillaan video, jossa nähdään Michael Cosmen, Devon Ayersin ja Carlos Perezin ensimmäiset hetket vapaudessa vankilasta päästyään. Syyttömät miehet viruivat vankilassa jopa 18 vuoden ajan tuomittuina teosta, jota he eivät tehneet. Eräs miehistä itkee vuolaasti videolla ja huutaa muille olevansa jälleen vapaa mies. Kaksi muuta vankia vapautettiin vankilasta jo aiemmin.