Uusi hittituote Kiinassa: Purkitettu puhdas hengitysilma

Lifestyle · Stara.fi

Monet suomalaiset ovat joutuneet viime kuukausina matkustamaan Kiinaan, jossa suurkaupunkien saastetilanne on muuttunut nopeasti vaaralliselle tasolle. Hengitysilma esimerkiksi Pekingissä on ollut jo pitkään vaarallisen saasteista. Nyt eräs yrittäjä on tekemässä sillä sivoisen tilin.

Miljonääri Chen Guangbiao on nimittäin tuonut Kiinassa markkinoille nerokkaan yksinkertaisen tuotteen. Hän on nimittäin ryhtynyt myymään saasteista kärsiville kiinalaisille purkitettua puhdasta ilmaa. Lähes vitsiltä kuulostava tuote on kuitenkin täyttä totta, sillä limsatölkin kokoisiin purkkeihin on säilötty Taiwanin pohjoisosista peräisin olevaa vuoristoilmaa.

Maailman terveysjärjestö WHO on ilmaissut huolensa kiinalaisten kaupunkien ilmanlaadusta, joka on vajonnut terveyttä uhkaavalle tasolle. Pahimmillaan ilmansaasteita on ollut ilmassa 300 kertaa raja-arvoa enemmän. Lapset joutuvat olemaan jopa poissa koulusta, kun ulkona hengitysilma aiheuttaa välittömiä vaikutuksia.