LL Cool J:n lapsuuden traumat: ”Hakattiin ja pakotettiin riisuutumaan alasti”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltalainen räppärikomistus LL Cool J tunnetaan musiikkiuransa lisäksi näyttelijänä. Hänet nähdään paraikaa NCIS: Los Angeles -poliisisarjassa, jossa mies näyttelee kenttäagentti Sam Hannaa.

Nyt 45-vuotias tähti on avautunut lapsuutensa traumoista uusimmassa haastattelussa. LL Cool J kertoi joutuneensa nuorempana äitinsä väkivaltaisen poikaystävän pahoinpitelemäksi. Mies kärsi tuolloin sekä henkisestä että fyysisestä väkivallasta.

– Se ei ollut seksuaalista, vain hakkaamista. Minut potkaistiin ulos lumeen ja käskettiin pysyä ulkona. Minua hakattiin imurin johdolla ja pakotettiin riisuutumaan alasti, kertoi LL Cool J Oprah’s Next Chapter -keskusteluohjelmassa.

Räppäri paljasti ohjelmassa pelästyneensä suunniltaan, kun hänen perheensä kotiin murtauduttiin viime vuonna Los Angelesissa. Onneksi lihaskimppu oli tuolloin kotona puolustamassa vaimoaan ja lapsiaan. Mies on aiemmin kertonut traagisesta lapsuudestaan I Make My Own Rules -elämäkerrassaan, joka julkaistiin vuonna 1998.

LL Cool J, oikealta nimeltään James Todd Smith, on julkaissut musiikkia 1980-luvulta lähtien. Miehen albumeihin lukeutuvat muun muassa Phenomenom, 10, Todd Smith, Exit 13 ja Authentic Hip-Hop. Miehen räppärinimi on lyhenne sanoista Ladies Love Cool James, mikä tarkoittaa suomeksi naiset rakastavat tyylikästä Jamesia.