One Direction -komistuksen muodonmuutos yllätti – katso kuvat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Englantilais-irlantilainen One Direction on nauttinut jo pidemmän aikaa maailman suosituimman poikabändin asemasta. Yhtyeen jäseniä ovat Niall Horan, Zayn Malik, Liam Payne, Harry Styles ja Louis Tomlinson. Popparit matkustivat äskettäin ensimmäistä kertaa Japaniin.

Nyt yhtyeen 19-vuotias jäsen, Zayn Malik, on yllättänyt faninsa uudella hiustyylillään. Nuorukainen on nimittäin värjännyt tavaramerkiksi nousseen blondin hiuskiekuransa tummaksi. Parturin penkillä vieraillut poppari esitteli tyylimuutostaan japanilaisille faneilleen lehdistötilaisuudessa.

ENNEN

Kuva: Splash
Kuva: Splash

NYT

Kuva: Splash
Kuva: Splash

One Direction -yhtye perustettiin vuonna 2010 Britannian X Factor -laulukilpailussa. Popparit yrittivät ensin menestyä kilpailussa sooloartisteita, mutta viihdemoguli Simon Cowell kokosi pojat yhteen ja loi heistä menestyneen bändin. Yhtye on julkaissut kaksi albumia, Up All Night ja Take Me Home. Jälkimmäisen menestys on ollut huikea, sillä sitä myytiin Yhdysvalloissa ensimmäisen viikon aikana yli miljoona kappaletta. He julkaisivat äskettäin toisen albuminsa Kiss You -singlen musiikkivideon YouTube-palvelussa.