Jodie Marsh koulukiusaajilleen: ”Kiitos, olen teille malliurani velkaa”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Englantilainen glamourmalli ja kehonrakentaja Jodie Marsh on kertonut aiemmin julkisuudessa tulleensa lapsuudessa koulukiusatuksi. Kiusaajat muun muassa kommentoivat naisen ulkonäköä halventavasti.

34-vuotias julkkistähti on sittemmin onnistunut tekemään uraa glamourmallina, ja muodonmuutoksen kokenut Jodie on laajentanut bisneksiään myös kehonrakennustuotteisiin. Nyt punapää julkaisi Twitter-blogissaan nuoruudenkuvansa, jossa nähdään silmälasipäinen, varsin eri näköinen nuori neito.

– Rakkaat kiusaajat. Kiitos, että haukuitte minua rumaksi. Olen malliurani velkaa teille, kirjoitti Jodie Marsh blogiinsa.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Jodie Marsh tunnetaan Britanniassa mallintöistään, mutta hän juonsi myös omaa Totally Jodie Marsh -realityohjelmansa. Vuonna 2006 hän oli mukana julkkisten Big Brother -ohjelmassa ja aiheutti talossa paljon riitoja. Marsh sijoittui taannoin toiseksi, kun plastiikkakirurgiaan keskittynyt verkkojulkaisu Good Surgeon Guide järjesti äänestyksen Britannian rumimmasta julkkiksesta. Lisäksi hän niitti menestystä liian suurten rintojen äänestyksessä.