Jennifer Love Hewitt puolialastomana prostituoituna

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaunotar Jennifer Love Hewitt muistetaan Suomessa esimerkiksi Viiden juttu ja Aavekuiskaaja -sarjoista. Tähti nähdään parhaillaan Yhdysvalloissa The Client List -televisiosarjassa. Hewitt paljasti taannoin löytäneensä seksikkään puolensa vasta vanhempana.

Nyt seksikkyyttä kuitenkin riittää, kun The Client List -televisiosarjan uuden mainosvideon kuvat ovat päätyneet julkisuuteen. Mainoksen taustalla soi Peggy Leen kappale I’m A Woman, ja mainoksessa Jennifer nähdäänkin keikistelemässä puolialastomana WOMAN-valomainoksen päällä.

kurveistaan tunnettu näyttelijätär nähdään The Client List -sarjan uudella tuotantokaudella prostituoidun roolissaan myös alastomana. Sarjaa esittävä Lifetime-kanava tosin joutuu todennäköisesti sensuroimaan kohtauksessa näyttelijättären intiimeimmät paikat.

33-vuotias Jennifer Love Hewitt aloitti näyttelijäuransa jo lapsena Kids Incorporated –televisiosarjassa. Vuonna 1997 hän tähditti Tiedän mitä teit viime kesänä -hittielokuvaa ja naisen ura lähti nousuun Hollywoodissa. Muiden muassa Karvinen, Karvinen 2 ja Cafe -elokuvat kuuluvat myös neitokaisen tuotantoon. Näyttelijätär kertoi keväällä ihastuneensa Maroon 5 -yhtyeen Adam Levineen.