Avicii-konsertin liput myyntiin maanantaina

Tällä viikolla vahvistettiin, että maailman suosituimpiin elektronisen musiikin artisteihin lukeutuva Avicii, eli Tim Bergling, esiintyy Helsingin Suvilahdessa 7. kesäkuuta järjestettävässä tapahtumassa. Ulkoilmatapahtuman liput tulevat myyntiin maanantaina.

---
---

Tänään ja huomenna Avicii esiintyy XS-klubilla Las Vegasissa, josta kiertue jatkuu Etelä-Amerikassa Brasiliaan ja Kolumbiaan. Eurooppaan supertähti palaa kesäkuussa lopussa, jolloin hän esiintyy muun muassa Suomessa ja Ruotsissa.

Suvilahdessa järjestettävä ulkoilmatapahtuma on Aviciin ensimmäinen oma konsertti Suomessa. Aiemmin tämä myynti- ja soittolistojen kärkinimi on nähty maassamme vain kerran kesällä 2012, kun hän tanssitti loppuunmyytyä Messukeskusta Summer Sound -festivaaleilla. Viime vuonna DJ Magazine nosti Aviciin kolmannelle sijalle maailman sadan parhaan DJ-tähden listalla. Taakse jäi muun muassa David Guetta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.