Matt Damon suuteli Michael Douglasia – fantasioi tämän vaimosta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kuuluisan viihdetaiteilija Liberacen elämästä kuvataan paraikaa Behind the Candelabra -elokuvaa, jota tähdittävät Michael Douglas ja Matt Damon. Homoparia näyttelevät miestähdet ovat päässeet muun muassa jo suutelemaan toisiaan.

Nyt Matt Damonin inspiraatio kyseisiin lemmenkohtauksiin on paljastettu. Tähti nimittäin herätti seksuaalisen kemian Michael Douglasin kanssa fantasioimalla suutelevansa näyttelijäkonkarin seksikästä vaimoa, Catherine Zeta-Jonesia. Tiedon vuosi julkisuuteen nainen itse.

– Matt kertoi minulle, että hän ajatteli minua suudellessaan Michaelia. Koin tämän todella imartelevaksi. Toisen ihmisen suuteleminen tai rakasteleminen valkokangaskohtauksissa on aina todella outoa. Kerran suutelin Brad Pittia työpäivän aikana, kertoi Catherine Zeta-Jones Access Hollywood -sivustolle.

Behind the Candelabra -elokuva on herättänyt kohua maailmalla homoseksuaalisten rakkauskohtauksiensa takia. Elokuvassa näyttelevät Douglasin ja Damonin ohella muun muassa Rob Lowe ja Dan Aykroyd. Elokuva saa ensi-iltansa ensi vuoden puolella.