Haastattelussa Chisu

Haastattelut · Stara.fi

Suosittu suomalainen laulajatähti Chisu on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, sillä hän on parhaillaan hyvin ansaitulla määräämättömän pitkällä tauolla. Sunnuntaina Chisu kuitenkin keskeytti lomansa noutaakseen Iskelmä Gaalassa Vuoden viihdyttäjä -palkinnon.

Stara tapasi Chisun heti tuoreen palkinnon vastaanottamisen jälkeen tapahtuman backstagella. Siellä Chisu nautti palkinnostaan täysin rinnoin ja muisti lähettää terveisiä myös keikkatiimilleen.

– Ihan loistava fiilis. Bändille terveiset ja teknikoille, miksaajalle, valomiehelle ja monitorimiksaajalle. Jee! Chisu hihkui.

Loman keskeyttäminen palkitsemisen takia ei neitokaista häirinnyt.

– Mä tulin viime vuonnakin tänne suoraan keikalta. Nyt mä sain vaan seurata gaalaa ja olla sellaisessa juhlahumussa, että ei ollut mitään omaa esiintymistä. Tää oli ihan mahtavaa. Piste i:n päälle, että tämmöinen palkinto tuli täältä. Viime vuonna sain Vuoden naisartisti -palkinnon ja nyt mä oon vaan Vuoden viihdyttäjä, Chisu naureskeli.

”Tiesin pitäväni tauon”

Tiiviin keikkakiertueen aikana artistit eivät juuri ehdi viettää aikaa kotona, mutta nyt Chisulla on ollut ruhtinaallisesti aikaa tehdä arkipäiväisiä askareita.

– On reissattu, on chillailtu ja on siivottu kauheesti kotona ja laitettu paikkoja kuntoon. Ihan semmoista, että oon nähnyt tosi paljon ystäviä ja perhettä pitkästä aikaa. Vitsi, veljenpojat ovat jo melkein mua pidempiä. Siihen ei kyllä paljon tarvita.

Edellä mainittujen puuhien lisäksi Chisu opiskelee parhaillaan aktiivisesti. Hän jännittikin sunnuntaina tulevien tenttien tuloksia.

– Pääsin tentistä läpi. Se meni itse asiassa ihan hyvin. Nyt mä ihan paniikissa odotan, että mitä tokan tentin tulokset sanovat. Toivottavasti mä pääsen läpi, artisti toivoi.

Chisu julkaisi uransa alkuvaiheessa kolme albumia lähes peräkkäin, ja niiden välitkin hän kiersi aktiivisesti Suomea keikoilla. Lopulta moinen rasitus vaatii nollausta loman muodossa, ja Chisu myönsikin sellaisenkin vaiheen tulleen eteen.

– Mulla oli aika pitkän aikaa sellainen, että mä tiesin kolmannen levyn jälkeen pitäväni jonkinlaisen tauon. Mä vähän karsinkin hommia siinä loppua kohti. Kyllä mulla oli tosi hyvä fiilis ihan loppuun asti, ettei silleen tarvinnut olla huolissaan, että mä olisin jotenkin riutuneena lähtenyt.

– Mut kyllä mulla oli sellainen olo, että pitää ihan senkin takia lähteä, että pystyy tekemään mielenkiintoista musiikkia. Se on kuitenkin mulle se pääjuttu. Ettei tule sitten pelkästä kiertämisestä tehtyä biisejä. Se Tie-biisi rupes hieman varoittavasti vaappumaan siinä. Nyt täytyy vähän elääkin välillä, että voi tehdä biisejä.

Ei halua hylätä artistiuraa

Artisti työskentelee luovalla alalla, jossa kappaleet tarvitsevat usein syntyäkseen oikean mielentilan ja esimerkiksi rauhallisen ympäristön. Lomaa on jatkunut tällä hetkellä jo niin pitkään, että Chisu on onnistunut luomaan jo myös uutta musiikkia.

– Mä oon kirjoittanut jo yhden uuden biisin, että ihan ok. Musta on kiva, että mulla on ainakin joku jatkumo olemassa sen yhden biisin verran, Chisu kertoi.

Tuhannet Chisun fanit odottavat parhaillaan jo kuumeisesti paluuta, mutta laulaja kertoi Staralle, että tauon päättyminen ei ole vielä edes näköpiirissä.

– Mä en osaa sanoa ihan oikeasti yhtään. En mä sitä halua missään nimessä… Mulla ei ole sellainen olo, että mä haluaisin sen hylätä tai mitään. Mutta se et milloin se tulee tapahtumaan, niin en tiedä. Toivottavasti sit, kun on ihan oikeasti jotain hyvää soitettavaa, Chisu toteaa haastattelun lopuksi ja suuntaa juhlistamaan tuoretta palkintoaan.

Jocka Träskbäck