Huippunäyttelijä: Kalat hukkuvat maalla – lopeta kalan syöminen!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Eläinten oikeuksien puolesta taisteleva PETA-järjestö kampanjoi näkyvästi eläinten puolesta, ja erityisesti järjestön turkisten vastainen kampanja on huomioitu mediassa ympäri maailmaa, koska sen tähtinä nähdään tasaisin väliajoin alastomia julkkisnaisia.

Kuva: PETA
Kuva: PETA

Tämän lisäksi PETA kampanjoi myös kalojen puolesta, ja kampanjan keulahahmoksi on kiinnitetty Oscar-voittaja Joaquin Phoenix. Hänet nähdään kampanjavideolla veden alla hukkumassa. Samalla Phoenix kertoo kalojen hukkuvan aivan samalla tavalla niiden jouduttua maalle. Hän vetoaakin ihmisiin, että he lopettaisivat kalojen syömisen ja ryhtyisivät vegaaneiksi.