Krista Kosonen Staralle: ”Putous on puhdasta hömppää”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tänään selviää kuka Vuoden sketsihahmo -kilpailijoista päätyy lopulta tuotantokauden kisan voittajaksi, mutta näyttelijä Krista Kososen hahmo putosi kisasta jo viikkokausia sitten. Stara tapasi suosikkinäyttelijän haastattelun merkeissä.

Krista Kosonen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä monimuotoista esiintyvän taiteilijan työtä. Kansa tuntee hänet suosittuna Putous-komediennena, mutta naisen suurin rakkaus on kuitenkin teatteri. Uran haastavin rooli olikin hänen helppo valita.

– Teatterin puolella Anna Karenina. Mä koen teatterin muutenkin sillä tavalla haastavampana. Sitä ei voi ottaa uudestaan ja se on hetken taidetta. Anna Karenina oli kyllä ehdottomasti haastavin. Sitten on tietenkin näitä leffoja, joita on päässyt tekemään. Puhdistus oli esimerkiksi hyvin haastava toisessa ääripäässä, hyvin pienimuotoista.

– Mä olen saanut tehdä paljon kaikenlaista. Näen Putouksen enemmän sellaisena puhtaana hömppänä. Se ei ole niinkään taidetta, vaan kyse on siitä, että pystyy laittamaan täysin aivot narikkaan. Se on toisenlaista heittäytymistä, josta mä nautin suuresti.