Kim Kardashian ja Kanye West riisuivat kansikuvaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman suosituimpien julkkispariskuntien joukkoon lukeutuvat Kim Kardashian ja Kanye West odottavat parhaillaan perheenlisäystä. Vastikään lapsen sukupuoli vuodettiin julkisuuteen ja tulevan lapsen kerrotaan olevan tyttö.

Näyttävimpiin tähtipareihin kuuluvat Kim ja Kanye poseeraavat nyt ranskalaisessa L’Officiel Hommes -lehden kannessa. Rakastavaiset eivät pelkää kohahduttaa, sillä heidät nähdään kuvassa ilman rihman kiertämää. Otoksessa Kanye on kääntynyt Kimiä kohti ja peittää kurvittaren muodot suojelevalla olemuksellaan. Neitokaisen kasvoilla hehkuva ilme kertoo parin välisestä intohimosta.

kimkardashiankanyewest27022013

Kim Kardashian on ollut kahdesti naimisissa; ensin Damon Thomasin ja sitten Kris Humphriesin kanssa. Jälkimmäinen avioliitto kesti vain 72 päivää. Realitytähden mukaan hän ryntäsi naimisiin Humphriesin kanssa, koska hän halusi perustaa nopeasti perheen ja hankkia lapsia. Arkielämä ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla. Kardashian tienasi häillään yli kymmenen miljoonaa dollaria, sillä hääseremoniasta tehtiin televisiospektaakkeli.