Andrea Corr esitteli hoikentuneen vartalonsa – bikineissä tietenkin

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Monet suomalaisetkin fanittivat takavuosina The Corrs -nimistä irlantilaista sisarusyhtyettä, jonka musiikissa yhdisteltiin kelttivaikutteita pop- ja rockmusiikkiin. Suuren suosion saanut yhtye teki keulahahmostaan Andrea Corrista julkkistähden.

Viime vuosina hiljaiseloa viettänyt 38-vuotias Andrea Corr sai huhtikuussa 2012 perheenlisäystä, ja nyt perhe on viettänyt lomaansa Barbadoksen rantamaisemissa. Siellä Andrea kuvattiin nautiskelemassa aurinkoisesta päivästä yhdessä lapsensa kanssa. Kuvien perusteella raskauskilot ovat kadonneet.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

The Corrs -yhtye julkaisi menestyksekkäällä urallaan viisi studiolevyä, kaksi albumia ja yhden remix-albumin sekä kaksi livelevyä. Bändi ei ole varsinaisesti hajonnut, mutta se on ollut jo pitkään tauolla, jonka pituutta ei ole kuitenkaan kerrottu. Näyttelijänäkin jo useissa tuotannoissa nähty Andre Corr julkaisi viime vuonna soololevynsä Lifelines.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.