Salakuljettajien salainen ase: Huumeet ammutaan tykillä rajan yli

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Meksikolaiset ovat rakentaneet Yhdysvaltojen rajalle jo vuosikymmenien ajan huumetunneleita, joiden kautta he ovat salakujettaneet muun muassa kokaiinia. Sittemmin he sinkosivat huumeita Amerikkaan esimerkiksi katapultilla.

Nyt salakuljettajat ovat ryhtyneet käyttämään lastiensa siirtämiseen tehokasta tykkiä. Meksikon poliisi on löytänyt Yhdysvaltojen rajalta, Mexicalin ja Kalifornian väliseltä alueelta, erikoislaatuisen tykin, jonka avulla kartellipomojen palkolliset ovat ampuneet huume-eriä rajan yli.

Huffington Post kertoo, että marihuanapaketteja rajan yli ampunut tykki oli rakennettu muoviputkesta, metallisäiliöstä ja auton vanhasta moottorista. Rajan yli ammutut paketit ovat olleet 13,5-kiloisia, ja poliisi oli löytänyt niitä rajan varrelta useita. Vastaavanlaisia tykkejä on löydetty myös aiemmin.