Drake törsäsi kymmeniätuhansia strippiklubilla – lattia täyttyi seteleistä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalainen räppäri Drake tunnetaan esimerkiksi kappaleistaan Over, Best I Ever Had ja Miss Me. Hän on ollut viime aikoina otsikoissa ajauduttuaan Rihannan poikaystävänäkin tunnetun r&b-laulajan, Chris Brownin, kanssa tappeluun newyorkilaisessa yökerhossa.

Nyt Draken kerrotaan kirjaimellisesti törsänneen huikean määrän käteistä strippiklubilla. 26-vuotias räppäri nimittäin toi Pohjois-Carolinan Charlottessa sijaitsevaan Cameo Nightclub -yökerhoon pahvilaatikollisen yhden dollarin seteleitä, joita hän heitteli klubilla tanssineiden strippareiden päälle.

Strippiklubin lattia oli lopulta vihreänä seteleistä. Tapauksesta kuvamateriaaliakin julkaisseen TMZ-verkkosivuston mukaan Drakella oli käteistä mukanaan jopa 50.000 dollarin, eli noin 38.500 euron verran.

Drake on myös näytellyt elokuvissa ja televisiosarjoissa. Mies nousi kuuluisuuteen alunperin Degrassi: The Nest Generation -televisiosarjan roolinsa myötä. Vuonna 2009 Drake solmi levytyssopimuksen Lil Waynen Young Money Entertainment -levy-yhtiön kanssa. Artisti julkaisi debyyttialbuminsa Thank Me Later vuonna 2010. Drake on sanoittanut kappaleita monelle poptähdelle kuten Alicia Keysille ja Jamie Foxxille.