Kim Kardashianin asuvalinta raivostutti eläinsuojelijat

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Kurvikaunotar Kim Kardashian on eräs tämän hetken kuvatuimmista tyyli-ikoneista. Muodokkaan vartalonsa ansiosta tähti on saanut runsaasti ihailijoita, ja hän on hyödyntänyt menestystä lanseeraamalla esimerkiksi oman vaatemerkin.

32-vuotias Kim on viime aikoina keskittynyt äitiyden iloihin, sillä hän odottaa kultansa Kanye Westin kanssa parin ensimmäistä lasta. Raskausaika ei ole kuitenkaan ollut realitykaunottarelle pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä hän on joutunut eläinsuojelujärjestö PETA:n hampaisiin. PETA on kimpaantunut Kimin turkisten käytöstä.

Kurveistaan tunnettu Kardashian kuvattiin alkuviikosta Pariisissa massiiviseen turkistakkiin pukeutuneena. Tämän johdosta PETA:n edustaja Wendy Wenger on kommentoinut Radar Online -sivustolle, kuinka kaunotar on ”itsekäs vanhempi”. Hänen mukaansa Kimille maksetaan esimerkiksi turkisten käytönsä, jonka johdosta hän ei ole pätevä näyttämään kenellekään hyvää esimerkkiä sosiaalisesta omatunnosta.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

– Onneksi tämä lapsi tulee kuitenkin kasvamaan aikana, jolloin useimmat ihmiset tietävät, kuinka silmittömän julmaa on ostaa takki, joka on tehty toisen ihosta, joten vielä on toivoa, Wenger selittää sivustolle.

Kim Kardashian on ollut kahdesti naimisissa; ensin Damon Thomasin ja sitten Kris Humphriesin kanssa. Jälkimmäinen avioliitto kesti vain 72 päivää. Realitytähden mukaan hän ryntäsi naimisiin Humphriesin kanssa, koska hän halusi perustaa nopeasti perheen ja hankkia lapsia. Arkielämä ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla. Kardashian tienasi häillään yli kymmenen miljoonaa dollaria, sillä hääseremoniasta tehtiin televisiospektaakkeli.