Haudanryöstäjät myivät ylös kaivettuja ruumiita vaimoiksi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kiinassa on paljastunut varsin makaaberi rikostapaus, kun neljä ihmistä pidätettiin haudanryöstöstä maan pohjoisosassa sijaitsevassa Shaanxin maakunnassa. Erityisen karmivan tapauksesta tekee syy, miksi hautoja ryöstettiin.

Naisten ruumiita kaivettiin nimittäin ylös, jotta nämä voitiin myydä ”morsiamiksi” sinkkuina kuolleille miehille. Taustalla on vanha kiinalainen uskomus, jonka mukaan perheen aikuisella pojalla oli mahdollisuus avioitua vielä kuolemansa jälkeen, mikäli hänet haudattiin vierekkäin naimattoman neidon kanssa.

Tällaiset haamuavioliitot ovat jääneet suurilta osin menneisyyteen. Jotkut perheet harrastavat sitä kuitenkin edelleen, sillä avioliitto on tärkeä osa kiinalaista kulttuuria.

Xian Evening News -lehden mukaan kiinniotetut varastivat kuolleiden naisten ruumiita, puhdistivat nämä, tekaisivat kuolleille uudet lääkärintodistukset ja myivät ne eteenpäin. Haudanryöstäjien kerrotaan tienanneen kymmenellä ruumiilla 240.000 kiinan yuania, eli lähes 30.000 euroa. Pidätetyt tuomittiin oikeudessa 28 – 32 kuukaudeksi vankeuteen.