Lisa Rinnan silikonit joutuivat ahtaalle – toppi liiankin tiukka?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Supersuositusta Melrose Place -televisiosarjasta 90-luvulla tunnetuksi tullut näyttelijätär Lisa Rinna on viime vuosina tullut tutuksi lähinnä päädyttyään paparazzikuviin punaisen maton tapahtumissa ja esimerkiksi bikineissään rannalla.

Nyt näyttelijätär on bongattu Los Angelesista urheilutunnelmista. Huivin alle hiuksensa piilottanut Lisa poistui joogatunnilta pinkissä piukassa topissa, joka laittoi hänen silikonirintansa koville. Liian pieni toppi antoi tukea, mutta myös puristi rintavarustuksen kokoon epäimartelevalla tavalla.

49-vuotias Lisa Rinna tuli Yhdysvalloissa alun perin tunnetuksi Päivien viemää -televisiosarjasta 90-luvun alussa. Hän näytteli sarjassa Billie Reedin roolia. Sarjan menestyksen myötä Rinna kiinnitettiin myöhemmin Taylor McBriden rooliin Melrose Place -sarjaan, josta tuli todellinen jättimenestys. Nykyisin Lisa Rinna toimii näyttelijänuran lisäksi myös yrittäjänä, sillä hänellä on kaksi vaateliikettä.