Jennifer Lawrence paljasti olleensa koulukiusattu: ”Vaihdoin paljon kouluja”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Nälkäpeli-elokuvasta viihdemaailman kärkeen noussut Jennifer Lawrence on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut paljon. Hän voitti tänä vuonna Oscar-pystin parhaasta naispääosasta elokuvassa Unelmien pelikirja.

22-vuotias näyttelijätär ei ole kuitenkaan antanut vielä menestyksen nousta päähänsä. Hän kertoi uusimmassa haastattelussaan muistavansa aina juurensa Louisvillesta, Kentuckystä. Jenniferin tarina onkin hämmästyttävä kiusatun koulutytön nousu maailmanmaineeseen.

Lawrence paljasti nimittäin tulleensa kouluaikoinaan pahasti kiusatuksi. Neito joutui jopa vaihtamaan kouluja muiden tyttöjen käytöksen takia. Jennifer on kuitenkin menneisyytensä takia muodostanut itselleen asenteen, jonka mukaan hän ei ota vastaan ilkeilyä.

– Vaihdoin paljon kouluja ala-asteella, koska jotkut tytöt olivat ilkeitä. He eivät olleet yläasteella niin ilkeitä, mutta eräs tyttö käski minun antaa eteenpäin synttärikutsuja juhliin, joihin minua ei ollut kutsuttu. Heitin ne roskiin, kertoi Jennifer Lawrence The Sun -lehdelle.

Näyttelijäuransa 14-vuotiaana MTV-kanavan mainoksessa aloittanut Jennifer Lawrence on nähty jo monissa menestyneissä elokuvissa, kuten Nälkäpeli, X-Men, Winter’s Bone ja Unelmien pelikirja. Jennifer Lawrence ei ole koskaan opiskellut näyttelemistä. Hän erosi hiljattain brittiläisestä poikaystävästään Nicholas Houltista kahden vuoden seurustelun jälkeen. Sittemmin hänen huhuttiin deittailevan vastanäyttelijänsä Bradley Cooperin kanssa, mutta kaksikko on kiistänyt romanssihuhut.