Kanye West suivaantui huonosta listasijoituksestaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiphop-tähti Kanye West on ollut runsaasti otsikoissa erikoisten kommenttien ja tempausten merkeissä, sillä taannoin hän esimerkiksi vertasi itseään Picassoon ja Steve Jobsiin.

Kanye West valittiin taannoin seitsemänneksi musiikkikanava MTV:n listalla, jossa rankattiin tämän hetken kuumimmat hiphop-artistit. Monille 10 parhaan joukkoon päätyminen olisi varmasti mieluinen sijoitus, mutta Kanye ei ole sijoitukseensa tyytyväinen. Hän soitti Hot 97 -radiokanavan The Angle Martinez Show -ohjelmaan avautuakseen aiheesta.

– Sijoitus häiritsee minua, Kanye West kertoi haastattelussa.

Westin mukaan hän ja listan sijalle 6 päätynyt Big Sean olisivat kuuluneet viiden parhaan joukkoon. Tähden mielestä hänen alhainen sijoituksensa johtuu siitä, ettei räppärin julkisuuskuvastaan pidetä.

– He eivät pidä muodikkaasta Kanyesta, he eivät pidä Kanyesta kiltissä, he eivät pidä Kanyesta parisuhteessa, Kanye West väitti.

Äskettäin Kanye Westin kerrottiin harkitsevan itselleen kymmenen miljoonan dollarin arvoista henkivakuutusta. Asiaa ajoi eteenpäin erityisesti miehen tuleva anoppi, Kris Jenner, joka haluaa räppärin laittavan tulevan lapsensa ensimmäiseksi edunsaajaksi vakuutukseen. Myös Kim Kardashian aikoo laittaa lapsensa oman henkivakuutuksensa edunsaajaksi.