Kannibaalipoliisi tuomittiin elinkautiseen: ”Todellinen uhka”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Newyorkilainen poliisi todettiin eilen syylliseksi kannibalismin suunnittelusta. Ihmisten syömistä vakavasti harkinnut poliisi on tuomittiin samalla elinkautiseen vankeuteen. Myös miehen vaimo todisti häntä vastaan.

Gilberto Vallen suunnitelmaan kuului naisten kidnappaaminen ja syöminen. Poliisina työskennellyt 28-vuotias mies pidätettiin jo viime vuoden lokakuussa. Uutistoimisto AP:n mukaan Valle oli jutellut internetissä avoimesti halustaan syödä ihmislihaa. ”Kannibaalikytäksi” mediassa nimitetty poliisi on puolustusasianajajiensa mukaan vain fantasioinut näistä asioista, eikä ole satuttanut ketään.

Elinkautinen tuomio tuli poliisille yllätyksenä. Vallen asianajaja harmittelee lautamiesten päätöstä, sillä hänen mukaansa tässä tapauksessa on mennyt sekaisin todellinen ja mielikuvituksellinen maailma. Syyttäjien mukaan Vallen sairas suunnitelma oli kuitenkin niin yksityiskohtainen ja tarkka, että sitä voitiin pitää todellisena uhkana.

Kannibaalipoliisin tietokoneelta oli löydetty todisteita, että hän suunnitteli vaimonsa ja viiden muun naisen sieppaamista ja syömistä. Mies oli etsinyt internetistä tietoa tainnuttamisesta sekä kloroformin käytöstä. Poliisin suunnitelmiin kuului myös naisten kidnappaaminen, kiduttaminen, raiskaaminen ja muut kauhuskenaariot.

Oikeudenkäynnissä kuultiin todistajina naisia, jotka olivat vastailleet miehen viattomilta vaikuttaneisiin tekstiviesteihin ja sähköposteihin autuaan tietämättöminä siitä, että poliisin aikeena olikin kokata heistä illallista. Miehellä on vaimonsa kanssa pieni tytär.