Cheekin jättimenestykselle ei näy rajaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen pitkän linjan hiphop-artisti Cheek on tehnyt muutaman viime vuoden aikana näyttävän nousun genrensä ykköstähdeksi Suomessa. Lukuisia hittejä listoille saanut kotimainen tähti on nyt tehnyt historiaa myös keikkarintamalla. Kahteen kertaan.

Cheekin toinenkin Helsingin Jäähallin jättikonsertti varattiin nimittäin tänä aamuna loppuun peräti 20 minuutissa. Ensimmäinen konsertti myytiin loppuun vajaassa tunnissa. Vastaavaa ei ole koskaan tapahtunut kotimaisen sooloartistin kohdalla.

– En olisi ikinä uskonut tällaisen olevan mahdollista. Hiljaiseksi vetää. Tehdään yhdessä jengin kanssa upea viikonloppu, Cheek kommentoi.

Konserteissa tullaan näkemään show, jossa kuullaan kaikki Cheekin suurimmat hitit aina uran alusta tähän päivään saakka. Mukana on myös livebändi ja vierailjoita. Cheek aloitti uransa 15 vuotta sitten Lahdessa tekemällä omakustannelevyjä. Tähän mennessä hänen albumeitaan on myyty lähes 150.000 kappaletta. Keikkoja Cheek on tehnyt 120 – 160 vuodessa.