Nainen sai alinopeussakot – ajoi 3 km/h alle rajoituksen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Useat ajokortin omistajista lienevät joskus tulleet pysäytetyksi ylinopeuden ajamisesta. Alinopeuden ajamisesta sen sijaan harvemmin rangaistaan. Viranomaiset voivat kuitenkin sakoittaa siitäkin, kuten yhdysvaltalainen nainen sai huomata.

Marylandin osavaltiossa asuva nainen oli ajamassa osavaltioiden välisen valtatien vasenta ajokaistaa, kun viranomaiset pysäyttivät hänet. Poliisi määräsi naiselle 90 dollarin, eli noin 69 euron arvoiset sakot, sillä nainen ajoi 63 mailin tuntinopeutta 65 mailin alueella. Toisin sanoen hänellä oli alinoupeutta noin kolme kilometriä tunnissa.

NBC Washington -verkkosivuston mukaan nainen kertoi ajaneensa alinopeutta huonojen sääolosuhteiden vuoksi. Kyseessä oli nimittäin erityisen tuulinen päivä. Nainen on tehnyt tapauksesta kirjallisen valituksen. American Automobile Association -liikennesäätiön mukaan alinopeudesta sakkojen saaminen lähettää kyseenalaisen viestin autoilijoille.

– Sakkojen antaminen on typerää, sillä se lähettää autoilijoille väärän viestin. Sen mukaan ylinopeuden ajaminen on ok, mutta ylinopeuden alittamisesta sakotetaan, AAA:n John Townsend kommentoi tapausta.