Siskoksilla 355 000 seksikumppania – jäävät nyt eläkkeelle prostituoituina

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Prostituoidun työ kuuluu maailman vanhimpiin ammatteihin. Uutisotsikoihin ovat aiemminkin päätyneet 70-vuotiaat amsterdamilaiset kaksossisarukset, Martine ja Louise Fokkens, jotka ovat harrastaneet laskujensa mukaan seksiä 355.000 miehen kanssa.

Mittavan 50 vuoden uransa jälkeen naiset ovat päättäneet viimein jäädä eläkkeelle. Louise kertoo nivelreuman tekevän joistakin seksiasennoista liian kivuliaita. Hänen sisarensa Martine myöntää lopettamispäätökseen johtuvan myös siitä, että vanhempi prostituoitu ei enää kiinnosta asiakkaita.

Kuva: Meet The Fokkens

Nainen järjestää silti edelleen viikoittain eräälle vanhemmalle miehelle sadomasokistisia sessioita. Hän kuvaa tilannetta rutiininomaiseksi asiaksi, kuin jokaviikkoinen kirkossakäynti, uutisoi Daily Mirror -lehti.

Viime keväänä kaksosista tehtiin maineikasta komediaa mukaillen Meet The Fokkens -niminen dokumentti. Naiset kertovat videolla kuinka he ovat tuskin koskaan harrastaneet seksiä ilman, että ovat ottaneet siitä maksua. He päätyivät seksibisnekseen alun perin paetakseen väkivaltaisia kumppaneitaan.